Viimeisimmät uutiset

Vinkkarista vinkit paloturvallisuuteen ja loppuvuoden juhliin

Joulukuun Vinkkari on juuri ilmestynyt. Vinkkarissa ajankohtaisi vinkkejä joka kodin paloturvallisuuden parantamiseen ja loppuvuoden juhliin sekä lukijakyselyn tulokset.

Taloyhtiön paloturvallisuus on yhteinen asia

Hallitus ja isännöitsijä vastaavat, että talon turvallisuusjärjestelyt ovat vähintään määräysten mukaiset. Asukkaat huolehtivat kotiensa palovaroittimien toimintakunnosta ja ehkäisevät parhaalla mahdollisella tavalla tulipalon syttymisen.

Tunnista vaaratilanteet ja estä palon syttyminen

Palo saa useimmiten alkunsa ihmisen huolimattomuudesta tai unohtamisesta ja siksi suurin osa paloista olisi myös ehkäistävissä. On tärkeää tietää, mikä paloja aiheuttaa ja tunnistaa vaaratekijät omasta ympäristöstään. Joulukuun Vinkkariin on koottu tietoa palojen syttymissyistä ja vinkkejä, miten estää palojen syttyminen kotona. Puolet tuolipaloista olisi vältettävissä ennakoivilla ja ehkäisevillä toimenpiteillä.

Vinkit loppuvuoden juhliin

Joulukuu on juhlan aikaa. Juhlakausi tuo poikkeuksia arjen rutiineihin. Lehdessä muutama vinkki yleisimmistä aiheista, kuten kinkun paistorasvasta ja ilotulitteista sekä pikaopas tavallisesta poikkeavien roskien lajitteluun.

Lukijakyselyn tulokset

Edellisessä Vinkkarissa oli lukijakysely, jossa kysyimme lukijoiden mielipidettä lehden hyödyllisyydestä ja ilmestymiskerroista. Kantaa sai ottaa myös siihen, lukisiko lehtensä mieluummin painettuna vaiko sähköisesti verkkoversioina. Myös omille vinkeille ja ideoille seuraaviin numeroihin oli tilaa. Saimme kyselyyn runsaasti vastauksia ja hyviä aiheita tuleviin numeroihin. Tässäkin lehdessä, niistä jo muutama. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin tablet-tietokone, ja sen voitti Salla Katajamäki. Kiitos kaikille vastanneille ja onnea Sallalle! Tuloksista tarkemmin Vinkkarissa.

Asukkaidemme oma lehti

Vinkkari on kaikkien Isännöintiverkon isännöimien taloyhtiöiden asukkaiden oma lehti. Jokaisessa numerossa käsitellään keskeisiä asunto-osakeyhtiössä asumiseen liittyviä asioita. Kun tietää, mitä taloyhtiössä tapahtuu, arki sujuu ja kaikilla on kotona kiva olla.
Vinkkari ilmestyy neljä kertaa vuodessa kotiin kannettuna. Joko luit joulukuun numeron? Voit lukea lehden myös pdf-versiona viereisestä linkistä. Seuraava Vinkkari ilmestyy maaliskuussa ja siinä tietopaketti taloyhtiön päätöksenteosta.

Tiedä enemmän, asu paremmin!

VOIT LUKEVA VINKKARIN MYÖS PDF-VERSIONA. JOULUKUUN AIHEINA MM.

  • tulipalojen syttymistä voi ehkäistä
  • palo alkaa usein keittiöstä
  • tavaroiden säilytys
  • tarkkana sähkölaitteiden kanssa
  • estä tekstiilien syttyminen
  • pelastautumissuunnitelma
  • piippaako sinulla?
  • jätteet järjestykseen
  • turvallista uutta vuotta!


Lue Vinkkari

Kiinnostuitko? Pyydä tarjous!