Viisi ajankohtaista vinkkiä energianeuvonnasta asumiseen
Kesän jälkilämpöä riittää vielä, mutta lämmityskausi lähenee väistämättä. Kodeissa ja taloyhtiössä on nyt hyvä hetki varmistaa, etteivät energiakustannukset lähde laukalle ja rasita muutenkin kohonneita elinkustannuksia. Säästäväisyyden rinnalla oikein valitut ja ajoitetut huolto- ja korjaustyöt ja investoinnit energiatehokkuuteen alentavat energiankulutusta pysyvästi.
Motivan energia-asiantuntijat Teemu Kettunen ja Päivi Suur-Uski kokosivat ajankohtaisia energiaa säästäviä vinkkejä taloyhtiöille ja omakotitaloihin. Yksittäisten kikkailujen sijasta tärkeämpää on lähestyä energiatehokkuutta jatkuvasti käsillä olevana mahdollisuutena niin remonteissa ja hankinnoissa kuin myös arjen asumistottumuksissa ja laitteiden käyttötavoissa.
– Viime talvena suomalaiset ottivat onnistuneesti käyttöön nopeasti vaikuttavia säästötoimia, eikä niitä kannata jättää käyttämättä tulevaisuudessakaan. Nyt kun energiatilanne näyttää rauhalliselta, on aikaa tehdä pidemmän aikavälin suunnittelua ja etsiä säästöpaikkoja myös kiinteistöjen korjaus- ja remonttikohteista, Päivi Suur-Uski sanoo.
Faktoihin perustuva toimenpidesuunnitelma energiatehokkuuden parantamisesta lisää hankkeiden oikea-aikaisuutta ja kustannustehokkuutta.
– Remonttien yhteydessä ja taloteknisiä laitteita uudistettaessa on oivallinen mahdollisuus parantaa energiatehokkuutta. Se kannattaa aina hyödyntää. Taloyhtiössä kuntoarvioon liitetty energiaselvitys ja pientalossa esimerkiksi energiatodistuksen yhteydessä laadittava tiekartta kunnostuksille ja energiatoimille tarjoavat ammattilaisen näkemyksen siitä, mitä toimenpiteitä ja missä järjestyksessä kannattaa tehdä, Teemu Kettunen vinkkaa.
Motiva ja alueelliset energianeuvojat opastavat maksutta kotitalouksia ja taloyhtiöitä energiankäyttöön ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyvissä kysymyksissä. Energianeuvontaa rahoittaa Energiavirasto.
Älyä lämmitykseen
Kaikki lämmitystarvetta vähentävät sekä lämmityksen oikea-aikaisuutta edistävät ratkaisut ovat asiantuntijoiden suosittelulistan kärkisijoilla. Älyä lämmitykseen tarjoavat ohjausjärjestelmät ja automaatio, joita on tarjolla isoihin ja pieniin sähkö- ja kaukolämpötaloihin.
– Asumismukavuus paranee, kun lämmitys reagoi nopeasti ja älykkäästi ulkolämpötilan vaihteluihin. Automaatiolla voi ajoittaa tilojen tai veden lämmitystä energian hinnan perusteella ja poissaoloasetusten avulla vältetään tyhjän kodin tarpeetonta lämmitystä. Mitä monipuolisempi järjestelmä on, sitä enemmän se tarjoaa mahdollisuuksia energiansäästöön, Suur-Uski toteaa.
Suurempia kerrostaloyhtiöitä Teemu Kettunen kannustaa selvittämään poistoilmalämpöpumppujen hankintaa. Erityisen otollinen hetki tälle on lämmönjakokeskuksen uusiminen. Investointi on melko suuri ja vaatii huomiota energiatehokkaan toiminnan varmistamiseen nykyisen lämmitysmuodon rinnalla.
– Poistoilmalämpöpumppu lisää sähkönkulutusta, mutta pienentää merkittävästi kokonaisenergiankulutusta ja energiakustannuksia. Järjestelmä toimii yleensä hyvällä hyötysuhteella kovillakin pakkasilla, joten hyötyä saa läpi talven, Kettunen sanoo.
Suorasähkölämmitteisessä pientalossa tai vapaa-ajan asunnossa ilmalämpöpumppu on suht edullinen ja helppo tapa säästää jopa kymmeniä prosentteja talven lämmityskustannuksista. Energiatehokkaan käytön ehtona on säännöllinen puhdistus ja oikeat säädöt.
– Sisäyksikön suodattimet on imuroitava usein, jopa kuukausittain aktiivisena käyttöaikana. Muu lämmitys säädetään kolmesta neljään astetta alemmalle tasolle kuin ilmalämpöpumpun asetusarvo. Jos pitää tulisijassa tulta, pumpun puhallustoiminnolla voi auttaa lämmön leviämistä asuntoon. Silloin pitää varmistaa, ettei automattinen viilennys käynnisty, Päivi Suur-Uski muistuttaa.
Hyödynnä avustukset ja vähennykset
Pientalon öljylämmityksen vaihtoon kannustetaan ELY-keskuksen myöntämällä avustuksella tai vaihtoehtoisesti korotetulla kotitalousvähennyksellä, joten nyt on kreivin aika selvittää öljylämmityksen korvaava vaihtoehto ja kustannukset sekä hakea avustusta.
– Kotitalousvähennystä voi hyödyntää monissa kodin huolto- ja remonttitöissä, mikä alentaa maksettavaksi jääviä työkustannuksia. Toivottavasti tämä kannustaa kotitalouksia huollattamaan taloteknisiä järjestelmiä ammattilaisilla. Samalla käynnillä voi vielä varmistaa ammattilaiselta, että omat laitteiden käyttötavat ovat oikeat ja energiatehokkaimmat, Suur-Uski sanoo.
Huoltokirjan tai yksinkertaisen muistilistan avulla pientalossa asuvakin pysyy kärryillä ajankohtaisista taloteknisten järjestelmien huolto- ja ylläpitotöistä. Sähkön, lämmitysenergian ja veden kulutusseuranta on helppo tapa pitää silmällä laitteiden toimivuutta, sillä rikkoutumiset näkyvät nopeasti kulutuksessa.
Lähde: Motiva Oy