Riidaton ja rauhallinen taloyhtiö – yhteiset säännöt
Toisten ihmisten huomioon ottaminen, kotirauhan kunnioittaminen ja taloyhtiön yhteisten järjestyssääntöjen noudattaminen takaavat taloyhtiön arjen sujuvuuden. Myös riittävällä tiedottamisella vaikutetaan asioiden sujuvuuteen. Kun asumismuotoa valittaessa vielä tiedostaa normaalien elämisen äänien kuuluvan taloyhtiöön, on meillä avaimet taloyhtiöön, jossa kaikilla on hyvä olla.
Asunto-osakeyhtiömuotoisissa taloyhtiöissä asuu yli 2,6 miljoonaa erilaista ihmistä, joilla jokaisella on enemmän tai vähemmän omanlaisensa näkemys siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei. Lähtökohtaisesti voisi olettaa, että eripura olisi varsin yleistä. Näin ei kuitenkaan ole. Useimmissa taloyhtiöissä vietetään yleisesti ottaen varsin rauhallista elämää.
Toki taloyhtiöissä aina välillä väännetään kättä arjen arkisista asioista, kuten lemmikeistä, tupakonnista, lasten kovaäänisistä leikeistä, pyykinpesusta, yöllisistä äänistä, tavaroiden säilyttämisestä, autojen pysäköinnistä, lajittelun puutteesta, roskiskatokseen kuulumattomista jätteistä, siivottomuudesta, hajuhaitoista, remontoinnista, ruuan kärystä ja jopa liian äänekkäistä öisistä lemmenleikeistä sekä monista muista arkisista asioista.
Harvemmin kyse on kuitenkaan kovinkaan vakasta ongelmasta tai häiriöstä. Monesti syynä on ajattelemattomuus tai tiedon puute, ja asiat ratkeavat puhumalla. Toisinaan joudutaan turvautumaan kirjalliseen huomautukseen, joka sekin usein johtaa toivottuun lopputulokseen.
Oman lukunsa tuovat häiriöt, joiden taustalla ovat joko mielenterveyteen tai päihteidenkäyttöön liittyvät ongelmat. Häiriötkin ovat monesti vakavampia: pikkutunneille jatkuvaa juhlintaa, juopottelua, kovaäänistä riitelyä, uhkaavaa käyttäytymistä muita kohtaan sekä ilkivaltaa. Usein välinpitämätön suhtautuminen ja häiriön jatkaminen johtavat varoitukseen, mutta niistäkin vain murto-osa johtaa loppujen lopuksi huoneiston hallintaanottoon, joka on vakavin seuraamus ja järein keino taloyhtiön rauhan palauttamiseksi.
Jotta arki sujuu ja vältytään turhilta huomautuksilta, kesän Vinkkariin on kerätty taloyhtiön tavallisimmat häiriöt ja huomautuksiin johtaneet syyt. Jokainen voi omalla toiminnallaan ja käyttäytymisellään vaikuttaa oman taloyhtiön arjen sujuvuuteen. Suurin osa meistä kuitenkin toivoo asuvansa riidattomassa ja rauhallisessa taloyhtiössä, jossa kaikilla on hyvä olla.
Yhteiset säännöt
Järjestyssäännöt ovat yhtiöjärjestyksen ohella taloyhtiön sisäinen laki. Järjestyssäännöissä on ohjeita ja sääntöjä siihen, miten juuri meidän talossa asutaan. Tavallisesti osakkaat sopivat säännöistä yhteisesti yhtiökokouksen päätöksellä.
Järjestyssääntöjen tarkoituksena on lisätä kaikkien asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta, ei kieltää tai rajoittaa normaalia elämää. Järjestyssäännöissä korostetaan yhteispeliä, huoneiston huolellista hoitoa ja muiden asukkaiden huomioonottamista.
Taloyhtiön omat järjestyssäännöt eivät saa olla ristiriidassa lain kanssa. Järjestyssääntöihin ei kirjata rajoituksia, joilla ei ole oikeudellista perustaa. Esimerkiksi grillauskielto olisi sellainen, ellei se perustu paloturvallisuuteen. Myöskään lemmikkieläinten pitoa ei voida järjestyssäännöillä kieltää ilman yhtiöjärjestykseen perustuvaa perusteltua syytä. Tavallisesti järjestyssääntöjen määräykset perustuvatkin pääosiltaan yleiseen järjestyslakiin ja asunto- osakeyhtiölain määräyksiin.
Järjestyssääntöjen noudattamatta jättäminen johtaa hallituksen huomautuksiin tai varoituksiin. Jos järjestyssääntöjen vastainen toiminta jatkuu varoituksesta huolimatta ja rikkeellä on vähäistä suurempi merkitys, huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan.
Järjestyssäännöissä voidaan antaa tarkempia ohjeita koskien mm.
- Yhteisten tilojen käyttöä
- Hiljaisuusaikoja
- Jätehuoltoa
- Pysäköintiä
- Huoneistojen ja parvekkeen käyttöä
- Muuttoilmoituksen tekemistä
- Tomuttamiskäytäntöjä ja -aikoja
- Lemmikkieläinten pitoa.
Tilaa uutiskirjeemme!
Bralevan uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kirje sisältää asumisen hyötytietoa taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. Uutiskirjeen tilauksen voit peruuttaa milloin tahansa uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta.
*) =pakollinen tieto