Viimeisimmät uutiset

Taloyhtiöiden energiankäyttö avainasemassa

Sinä, minä, me kaikki tuotamme hiilidioksidipäästöjä, jotka vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen ja tulevaisuuteemme maapallolla. Suomen kasvihuonekaasupäästöistä liki 70 prosenttia aiheutuu kotitalouksien kulutuksesta. Päästöjä syntyy asumiseen, liikkumiseen, ruokaan sekä tavaroihin ja palveluihin liittyvistä kulutusvalinnoista. Yllätys, yllätys – voimme ulkoistaa päästöistä muille vain 30 %! Jokaisen omilla henkilökohtaisilla teoilla ja valinnoilla on kuin onkin merkitystä.

Hiilijalanjäljestä ja hiilidioksidipäästöistä on puhuttu jo pitkään. Syksyllä asia nousi vahvasti esille julkaistun ilmastoraportin yhteydessä. Viesti oli selkeä, emme voi enää odottaa vaan hiilidioksidipäästöjä vähentäviin toimiin on ryhdyttävä tässä ja nyt.

Jokainen meistä voi vähentää syntyviä päästöjä tekemällä energiaa säästäviä valintoja arjessaan. Niillä on suuri merkitys. Selvityksen mukaan suomalaisten olisi mahdollista pudottaa keskimääräisestä henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestään jopa reilu kolmannes jo nykyisin olemassa olevilla ratkaisuilla ja yksinkertaisilla käyttötottumuksien muutoksilla.  

Asuminen aiheuttaa kotitalouksiemme keskimääräisestä hiilijalanjäljestä suurimman osan eli reilusti yli kolmanneksen. Taloyhtiöissä muhiikin valtava säästöpotentiaali. Suomessa on 87 000 taloyhtiötä, joissa asuu 2,7 miljoonaa ihmistä. Ei ole yhdentekevää minkälaisia päätöksiä taloyhtiöissä teemme.

Kun vielä kaikkiin jo mainittuihin tilastotietoihin lisätään se tosiaisa, että taloyhtiön kuluista, eli sinun osakkaana maksamasta vastikkeesta 30 – 40 % menee energiaan, josta aivan turhaa, helpoilla toimenpiteillä karsittavaa hukkakulutusta on pahimmillaan jopa 30 %, olemme asian äärellä. Kaikki taloyhtiön energiankäyttöä vähentävät toimenpiteet kannatta ottaa käyttöön. Monilla energiaa säästävillä teoilla voimme luonnon lisäksi säästää myös euroja.

Asunto-osakeyhtiössä asuessaan voi helposti tuntua, ettei suoranaisesti pysty vaikuttamaan omiin asumiskustannuksiin tai energian käyttöön, mutta sehän ei pidä paikkansa. Asukkaana teemme joka päivä valintoja sen suhteen, miten käytämme lämmitystä, vettä ja sähköä. Osakkaana sinä viimekädessä päätät, mihin muihin energiaa säästäviin toimiin taloyhtiössä ryhdytään.

Kaikissa ehdotetuissa toimenpiteissä ei oteta kanta CO2 päästöihin, eivätkä säästötkään välttämättä tunnu suurilta, mutta jokaisella energiankäyttöä säästävällä teolla on merkitystä. Hei, meitähän taloyhtiöissä on 2,7 miljoonaa! Pienistä puroista tuppaa syntymään iso virta. Ja säästöä se on pienikin säästö, sentissä kun on miljoonan alku!

Nyt säästämään energiaa ja euroja! Samalla vähennämme CO2-päästöjä. Otetaan vinkit osaksi jokapäiväistä arkea, ja tehdään taloyhtiöissä tulevaisuuden kannalta kestäviä päätöksiä. Sinä päätät, millaisessa maailmassa jälkipolvesi saavat asua!