Näin vältät keittiöpalot jouluna
Nyt alkaa kotikeittiöiden vuoden kiireisin viikko, mikä näkyy piikkinä myös palovahinkotilastoissa. Yleisimmin keittiöpalo saa alkunsa, kun ruoka unohtuu kiireessä liedelle tai lieden lähettyville jää jotakin helposti syttyvää. Valmistele joulua turvallisesti ja stressittömästi Ifin ohjeilla.
Jouluviikolla sattuu suomalaiskodeissa 50 prosenttia tavallista talvipäivää enemmän palovahinkoja, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista kymmenen viime vuoden ajalta. Uudenvuodenaattona ja -päivänä palovahingon riski on peräti kaksinkertainen keskivertopäivään verrattuna.
Joulun ajan tulipalo saa useimmiten alkunsa keittiöstä, jossa jouluviikko on tyypillisesti vuoden kiireisintä aikaa. Tämä korostuu tänä vuonna, kun sukulointi tai lomamatka jää usealta väliin koronatilanteen vuoksi ja moni valmistaa ensi kertaa jouluruoat itse.
– Yleisin syy keittiöpaloon on liesi. Jouluna vahinkoja lisää varmasti kiire – kun yritetään tehdä monta asiaa yhtä aikaa, ruoka saattaa unohtua liedelle tai jotakin tavaraa jää tai tippuu kuuman lieden päälle. Lieden ympäristö onkin hyvä pitää tyhjänä kaikesta helposti syttyvästä, kuten talouspaperirullista ja patalapuista, kertoo kotivakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen Ifistä.
Liedelle tai uuniin ei myöskään pitäisi jättää mitään vartioimatta.
– Monessa joulureseptissä neuvotaan jättämään ruoka valmistumaan yön yli. Se ei ole kuitenkaan paloturvallinen idea. Samalla tavalla esimerkiksi kinkkua ei saisi jättää uuniin valvomatta siksi aikaa, kun lähtee hoitamaan vaikkapa viime hetken jouluostoksia, muistuttaa Utunen.
Erityisesti uudenvuoden aikaan riskejä kasvattavat lisäksi juhlinta ja sitä seuraavat myöhäisillan kokkailut.
Löytyvätkö liesituulettimesta vielä viime joulun rasvat?
Korona-aikana ruoanlaitto on monessa kodissa lisääntynyt merkittävästi, mikä tarkoittaa, että kodinkoneet ovat jo useita kuukausia olleet tavallista kovemmalla kulutuksella.
– Jos et muista, milloin viimeksi puhdistit esimerkiksi liesituulettimen, se kannattaa tehdä nyt. Liesituulettimeen kertynyt rasva syttyy herkästi palamaan. Jos taas mikä tahansa sähkölaite alkaa pitää omituista ääntä tai käyttäytyä muuten poikkeavasti, sen käyttö tulee välittömästi lopettaa, painottaa Utunen.
Kun sitten päästään joulupöytään, kannattaa muistaa vielä kattauksen turvallisuus.
– Tulipaloja saa valitettavasti alkunsa myös joulupöytää koristavista kynttilöistä. Muista käyttää kynttilöiden alla aina palamatonta alustaa. Jos samalla alustalla on useampia kynttilöitä, jätä jokaisen kynttilän ympärille vähintään viiden sentin tila, muistuttaa Utunen.
3 simppeliä vinkkiä turvallisiin jouluvalmisteluihin:
- Testaa ennen pyhiä kodin palovaroittimet ja vaihda tarvittaessa patterit. Testaus vie vain minuutin: paina testinapista – kuulet, jos varoitin toimii.
- Pidä sammutin ja sammutuspeite keittiössä helposti saatavilla. Turvallisuustuote on myös hyvä joululahja, jos joulumuistaminen läheiselle on vielä hankkimatta: esimerkiksi liesivaroitin sammuttaa lieden, ennen kuin palo pääsee alkamaan.
- Jos palo syttyy, sammuta ensimmäisenä liesi ja tukahduta palo kattilan kannella tai sammutuspeitteellä. Älä koskaan käytä vettä.
If Vakuutus