Viimeisimmät uutiset

Aralta avustusta sähköajoneuvojen latausinfraan

Ladattavien sähköajoneuvojen määrä on kasvussa. Useissa taloyhtiöissä suunnitellaan latauspisteiden toteuttamista lähivuosien aikana. Syksyllä kustannuksiin voi hakea avustusta.

ARA myöntää avustusta vuoden 2018 aikana asuinrakennuksen omistaville yhteisöille sähköautojen latauspisteiden edellyttämiin kiinteistöjen sähköjärjestelmiin kohdistuviin muutoksiin. Avustuksiin on varattu valtion talousarviossa yhteensä 1,5 miljoonan euron määrärahat.

Kuka voi hakea?

Avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat yhteisöt (esim. taloyhtiöt, vuokrataloyhteisöt).

Avustukseen sovelletaan de minimis -asetusta, jolloin yhden tuensaajan kumulatiivinen tuki voisi olla 3 vuoden aikana enintään 200 000 euroa. Tämä koskee taloudellisia toimijoita, kuten vuokrataloyhtiöitä.

Paljonko avustusta ja mihin?

Avustus on 35 % toteutuneista kustannuksista (sis. alv.), kuitenkin enintään 90 000 euroa. Edellytyksenä avustukselle on, että yhteisö rakentaa latauspisteen vähintään viidelle autopaikalle.

Avustettavia kustannuksia ovat tarvekartoitus ja hankesuunnittelu, mikäli hanke toteutuu, sähköpääkeskukseen tarvittavat muutostyöt, putkitukset ja kaapeloinnit sekä niihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt. Latauslaitteet voivat sisältyä tuen piiriin vain, jos ne ovat tuen saajan omistuksessa.

Miten avustusta haetaan?

Avustuksen myöntää ARA. Kun avustus tulee haettavaksi, sitä haetaan ARAn verkkoasioinnin kautta. Tarkemmat ohjeet avustuksen hakemiseen julkaistaan kesän 2018 aikana.

Milloin voi hakea?

Hakuohjeet ja avustuksen myöntämisen ehdot on julkaistu ARAn sivulla

Tilaa uutiskirjeemme!

Bralevan uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kirje sisältää asumisen hyötytietoa taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. Uutiskirjeen tilauksen voit peruuttaa milloin tahansa uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta.

*) =pakollinen tieto

 

Lähde: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

Kiinnostuitko? Pyydä meiltä tarjous!