Hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan töissä
Ahti Pippurilla on ollut isännöitsijä jo viidellä vuosikymmenellä. Hän on nähnyt alan muutoksen vuosien saatossa. Kipinä isännöitsijän työhön on säilynyt edelleen vahvana.
Miten päädyit alalle?
Ajauduin, en tiennyt mihin läksin. Suomessa rakennetaan ja korjataan aina, joten töitä riittää kyllä isännöitsijöille. Maatalon pojalle tämä on sisäsiistiä työtä.
Milloin olet tullut töihin Bralevaan?
Aloitin työt Bralevassa vuonna 2018 elokuussa, eli kolme vuotta tuli juuri täyteen. Työurani isännöitsijänä toki alkoi jo Savonrannan kunnassa vuonna 1989. Minulla on kokemusta niin vuokrataloisännöinnistä kuin asunto-osakeyhtiöidenkin isännöinnistä. Epäilen, että harvalta ”rivi-isännöitsijältä” löytyy viiden vuosikymmenen kokemus alalta.
Miten ala on muuttunut vuosien saatossa?
Tekniikat ja järjestelmät ovat muuttuneet. Enää ei kynällä ja paperilla pärjää ja tarvitaan luudan lisäksi myös muita työvälineitä huollon osalta. Talot ovat teknistyneet vuosien saatossa. Hektisempää on nyt kuin työurani alussa. Asiakkaat ovat muuttuneet myös vaativimmiksi vuosien myötä. Yhteydenottoihin tulisi vastata heti, mutta me isännöitsijät emme ole koko ajan töissä. Isännöitsijä tekee pitkää päivää, mutta pitää meidän välillä nukkuakin.
Isännöitsijöitä ja kiinteistönhoitajia aliarvioidaan suotta, alan osaajia pitäisi arvostaa enemmän. Me pidämme kiinteistöstä huolta, että asukkaiden olisi hyvä asua kodeissaan.
Työvälineet ovat muuttuneet jatkuvasti. Koko ajan täytyy oppia uutta, mutta niinhän sen pitääkin mennä. Etäkokoukset tulivat reilu vuosi sitten rytinällä, ja ne varmasti ovat tulleet jäädäkseen moniin taloyhtiöihin.
Vaihtelevat työpäivät ja haastavatkin asiakkaat ovat tämän työn suola. Bralevassa on hyvä työyhteisö ja kiitos työnantajalle myös siitä, että se arvostaa myös meitä vanhempiakin työntekijöitä.
Neuvoja nuoremmille isännöitsijöille?
Olen aina sanonut, että mitä et itse osaa, ota asiantuntija siihen. Suosittelen myös projektin johtamiskoulutusta (FMA) isännöitsijöille, siellä oppii ymmärtämään oman roolinsa projekteissa ja esimerkiksi sen, miten hankkeet etenevät. Työnantaja pääsääntöisesti kyllä hyväksyy ja maksaa koulutuksen.
Ahti Pippuri
Isännöitsijä
- Ikä: 64 vuotta
- Koulutus: laskentamerkonomi, 4,5 vuotta isännöintialan koulutusta (IAT, ITS, ITS-TEK, AIT, FMA)
- Harrastukset: pappatunturit, pop- ja rocklegendat, elämänkertakirjat
- Motto: Huomenna on uusi mahdollisuus
- Innostuu: Perinteinen linjasaneeraus, sellaisen kun vielä pääsi toteuttamaan.