Viimeisimmät uutiset

Oma urapolku löytyi Bralevasta

Jouni Laine on työskennellyt Bralevassa pian 11 vuotta. Jouni tuli taloon alan vaihtajana kuljetinhihna-asentajan työstä ja aloitti kiinteistönhoitajana vuonna 2010. Vuoden kuluttua hän siirtyi ryhmänjohtajaksi.  Ryhmänjohtaja vastaa oman ryhmänsä töiden organisoinnista.

Vuonna 2020 Jounista tuli tekninen ryhmänjohtaja, jolloin hän toimi ryhmänjohtajien ja työnjohtajien välimaastossa auttaen molempia tahoja. Huhtikuun 2021 alusta alkaen Jouni on toiminut työnjohtajana Bralevan huollossa.

– Työuraani Bralevassa on mahtunut paljon erilaisia toimenkuvia ja näiden vuosien aikana on muodostunut hyvä tietämys huoltokohteistamme, Jouni kertoo.

Miten päiväsi kuluvat?

– Tällä hetkellä teen työtä pääasiassa toimistolla läppärin kanssa. Työhöni kuuluu erilaisia suunnittelu- ja organisointitöitä sekä asiakaspalautteiden käsittelyä. Asiakkaat ovat meihin aktiivisesti yhteydessä erilaisista tilanteista kiinteistöillä. Kenttätyötä kaipaan ja toivottavasti jatkossa ehtisin entistä enemmän myös kiinteistöille.

Millaisia työkavereita sinulla on?

– Meitä on kaksi työnjohtajaa huollon puolella ja meillä on reilut 30 kiinteistönhoitajaa, joiden työtä organisoimme. Organisaatiossamme on tapahtunut viimeisen vuoden aikana paljon muutoksia. Muutoksissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Mikä on työssäsi parasta?

– Työn monipuolisuus. Työskentelemme laajalla alueella ja erilaisissa kiinteistöissä. Samanlaista päivää ei ole. Kiinteistöhuollolla on paljon erilaisia haasteita ratkaistavana. Kun saamme palvelupyynnön niin koskaan ei tiedä etukäteen, onko työ helppo vai meneekö siihen enemmän aikaa. Se on työn suola

Koetko olevasi oikealla alalla?

– Tajusin heti näihin kiinteistöhuoltotöihin tullessani, että olen oikeassa paikassa.

jouni laine, braleva

Jouni Laine

  • ikä: 50 vuotta
  • Ammatti: Työnjohtaja
  • Koulutus: Kiinteistönhoidon ammattitutkinto, lähiesimiesammattitutkinto
  • Harrastukset: Kalastus, kuntosali
  • Innostuu: Uusista haasteista ja harrasteista.