Taloyhtiöille tulossa lisäaikaa yhtiökokousten pitämiseen
Taloyhtiöt ovat viimekeväiseen tapaan saamassa lisäaikaa mm. varsinaisten yhtiökokoustensa pitämiseen. Oikeusministeriö valmistelee ehdotusta siitä, että varsinaiset yhtiökokoukset voidaan pitää tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä, kun normaalisti ne on valtaosassa yhtiöitä pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Mahdollisuus jatkoaikaan koskisi muitakin yhtiökokouksia.
Kiinteistöliitto on tyytyväinen taloyhtiöille tulossa olevasta lisäajasta, jota liitto toivoi myös asiaa koskeneessa lausunnossaan aiemmin maaliskuussa. Lisäajasta huolimatta Kiinteistöliitto kannustaa silti taloyhtiöitä pitämään varsinaiset yhtiökokouksensa normaalin aikataulun mukaan, jos tämä on turvallisesti mahdollista. Tässä apuna ovat erilaiset etäkokousmahdollisuudet ja muut koronatilanteeseen liittyvät turvajärjestelyt.
– Suosittelemme, että kaikki ne taloyhtiöt, joille yhtiökokouksen järjestäminen on koronatilanteesta huolimatta mahdollista, pitäisivät yhtiökokouksensa normaalissa aikataulussa. Tämä on tärkeää, jotta taloyhtiöt saavat tehtyä tarpeelliset päätöksensä eivätkä esimerkiksi korjaushankkeet viivästy pitämättä jääneen yhtiökokouksen vuoksi, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Vaarana yhtiökokousten lykkääntymisessä on myös se, että lisäajan loppumetreille syksyyn syntyy yhtiökokousruuhkaa, joka hankaloittaisi esimerkiksi isännöitsijöiden työtä.
Tulkinta muuttunut – kokoontumisrajoitukset eivät koske taloyhtiöitä
Aluehallintoviranomaisen uuden tulkinnan mukaan kokoontumisrajoitukset eivät koske asunto-osakeyhtiöitä. Koronaan liittyvistä turvallisuusjärjestelyistä on kuitenkin pidettävä kiinni. Käsien puhdistamismahdollisuudesta on huolehdittava ja lisäksi kokouksen osallistujien paikat on sijoitettava riittävän etäälle toisistaan. Suositeltavaa on myös käyttää kasvomaskia ja noudattaa muita THL:n voimassa olevia ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
– Kiinteistöliitto toivoo, että muuttuneesta tulkinnasta huolimatta yhtiökokousten turvalliseen järjestämiseen kiinnitetään kärjistyneessä koronapandemian tilanteessa erityistä huomiota, Pynnönen korostaa.
Lähde: Kiinteistöliitto