Taloyhtiöt voivat säästää 10 000 euroja!
Energiankulutus on taloyhtiöiden suurimpia kustannuksia. Sen osuus hoitokuluista on 30 – 40 %. Energiankulutusta vähentävät toimenpiteet ovat taloyhtiöissä merkittävä ja konkreettinen keino, jolla voidaan säästää asumiskustannuksissa.
Taloyhtiön kuluista, eli sinun osakkaana maksamasta vastikkeesta 30 – 40 % menee energiaan, josta aivan turhaa, helpoilla toimenpiteillä karsittavaa hukkakulutusta on pahimmillaan jopa 30 %. Kaikki taloyhtiön energiankäyttöä vähentävät toimenpiteet kannatta ottaa käyttöön.
Taloyhtiöt ovat avainasemassa myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Asuminen aiheuttaa kotitalouksiemme keskimääräisestä hiilijalanjäljestä suurimman osan noin kolmanneksen. Taloyhtiöissä muhiikin valtava säästöpotentiaali. Suomessa on 87 000 taloyhtiötä, joissa asuu 2,7 miljoonaa ihmistä. Ei ole yhdentekevää minkälaisia päätöksiä taloyhtiöissä teemme. Energiaa säästävillä toimenpiteillä voimme säästää sekä luontoa että euroja.
Asunto-osakeyhtiössä asuessaan voi helposti tuntua, ettei suoranaisesti pysty vaikuttamaan omiin asumiskustannuksiin tai energian käyttöön, mutta sehän ei pidä paikkansa. Asukkaana teemme joka päivä valintoja sen suhteen, miten käytämme lämmitystä, vettä ja sähköä. Osakkaana sinä viimekädessä päätät, mihin energiaa säästäviin toimiin taloyhtiössä ryhdytään.
Taloyhtiön korjaustoimenpiteitä tehtäessä kannattaa aina ottaa huomioon myös mahdolliset energiantehokkuutta parantavat toimet. Esimerkiksi Soukanmetsä säästää putkiremontin yhteydessä asennetulla poistoilman lämmöntalteenotolla 40 000 euroa vuodessa. Soukankulma taas selvitti oman säästöpotentiaalinsa energiakatselmuksella. Säästettävää löytyi 20 000 euron edestä. Myös Asunto Oy Soukanharjussa on tehty paljon energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä. Viimeisimpänä toteutettu maalämpöhanke tuottaa 60 000 euron vuotuiset säästöt lämmityskuluissa!