Tarkkana tulen kanssa sisällä ja ulkona
Pimeinä talvi-iltoina ja etenkin juhlapyhien aikaan tunnelmaa luodaan kynttilöillä. On hyvä muistaa, että kynttilä on avotuli ja sen kanssa pitää olla tarkkana. Erityistä varovaisuutta myös ulkotulien polttamiseen ja ilotulitteiden ammuntaan, niin meillä kaikilla on turvallinen loppuvuosi.
ÄLÄ JÄTÄ KYNTTILÄÄ YKSIN
Kynttilöitä poltettaessa on hyvä muistaa, että se on avotuli eikä sitä tule jättää koskaan yksin ilman valvontaa. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa lapsi- ja lemmikkiperheissä. Pidä kynttilät ja tikut poissa lasten ulottuvilta ja varoita vaaroista.
ULKOTULIEN POLTTAMINEN
Ulkotulien kanssa tulee noudattaa samanlaista varovaisuutta. Ulkotulia ei ole tarkoitettu parvekekäyttöön, terasseille eikä katoksen alla poltettavaksi. Taloyhtiön piha-alueillakaan ei suositella ulkotulien ja roihujen polttamista. Valvomattomina ne saattavat aiheuttaa vaaratilanteita ja kepposena seinään heitetty steariini on vaikea poistaa. Ulkotuli tulee sijoittaa etäälle palavista rakenteista, palamattomalle alustalle omaan telineeseensä, siten ettei tuuli pääse kaatamaan sitä. Ulkotulet sammutetaan ennen nukkumaan menoa tukahduttamalla.
SAMMUTUSVÄLINEET
Kotoa on hyvä löytyä riittävä määrä alkusammutusvälineitä ja jokaisen kannatta opetella käyttämään niitä. Sammutuspeite on edullinen hankinta. Käsisammutin on tehokkaampi kuin sammutuspeite. Pidä sammutusväline helposti saatavilla ja varsinkin keittössä käden ulottuvilla. Vettä ei saa käyttää sähkölaite- tai rasvapalon sammuttamiseen.
TARKISTA PALOVAROITIN!
Milloin tarkistit omasi? Jos jotain saattuu, vain toimiva palovaroitin voi pelastaa sinut ja naapurisi ajoissa.
TURVALLISTA UUTTA VUOTTA
Ilotulitteita ammuttaessa on hyvä olla riittävän avoimella paikalla ja varmistaa niin oma kuin läheistenkin riittävä suojautuminen. Muista suojalasit! Ilotulitteita ei suositella ammuttavan taloyhtiön pihalla. Tulitteet voivat lentää ikkunoihin, parvekkeelle tai ulkona liikkuvien päälle ja aiheuttaa palovaaran ja henkilövahinkoja.
Kun poltat kynttilöitä, tarkista että:
- kynttilät eivät pääse kaatumaan
- alusta on palamaton
- kynttilät ovat riittävän kaukana toisistaan
- ympärillä on riittävästi etäisyyttä helposti syttyviin materiaaleihin
- astia soveltuu kynttilöiden polttamiseen
- alkusammutusvälineet ovat lähettyvillä
Varmista, että viimeinen huoneesta poistuja sammuttaa aina tulen!
Lue myös: Voiko ilotulitteita ampua taloyhtiön pihalla?
Tilaa uutiskirjeemme!
Bralevan uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kirje sisältää asumisen hyötytietoa taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. Uutiskirjeen tilauksen voit peruuttaa milloin tahansa uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta. *) =pakollinen tieto