Turvallinen ja toimiva väestönsuoja on taloyhtiön varautumisen kivijalka
Taloyhtiön väestönsuoja on ensisijaisesti tarkoitettu väestön suojaamiseen sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Suoja antaa turvaa räjähdysvaikutuksilta, sortumilta ja kemiallisilta taisteluaineilta sekä vaaralliselta säteilyltä. Väestönsuojan toimintakunnon ylläpitäminen on taloyhtiön lakisääteinen velvollisuus.
Väestönsuojan tarkastukset ja korjausrakentaminen
Riskitarkastushavaintojemme mukaan 49 % suomalaisista väestönsuojista ei ole käyttöönotettavissa 72 tunnissa tai suojan huollot on laiminlyöty. Uusienkaan taloyhtiöiden ei kannata tuudittautua siihen, että suoja olisi kunnossa. Syy heikkoon tilanteeseen johtuu korjausvelasta, jota väestönsuojiin liittyen on vuosien aikana kertynyt, koska suojia ei ole tarkastettu ja peruskorjattu säännöllisesti.
Väestönsuojat ovat kuitenkin korjattavissa. Suunnitelmallisella korjausrakentamisella taloyhtiö voi saada huonokuntoisenkin suojan kuntoon muutamissa kuukausissa. Budjetointinäkökulmasta väestönsuojan elinkaarikustannukset 20–30 vuoden jaksolle ovat koko taloyhtiölle noin 200–500 € / vuosi. Kaikista kovimmin osakkaiden kukkaroon iskevä toimintatapa on se, että suojan laitteistojen ja rakenteiden annetaan vuosien mittaan ruostua ja rapistua.
Safetumin asiantuntija taloyhtiön tukena
Taloyhtiön hallitustehtävä on kunniatehtävä. Hallitus hoitaa tehtävää, jossa he eivät vastaa pelkästään omasta turvallisuudestaan vaan myös muiden turvallisuudesta. Me Safetumilla haluamme auttaa taloyhtiöiden hallituksia hoitamaan paloturvallisuutta ja varautumista menestyksekkäästi, vakaasti ja lakisääteisten velvoitteiden mukaisesti. Ylläpidämme ja laadimme kiinteistöjen pelastussuunnitelmia, tarkastamme paloturvallisuusriskejä, huollamme ja peruskorjaamme väestönsuojia sekä paloturvallisuuslaitteita. Paloturvallisuudesta ja väestönsuojelusta huolehtiminen on yhteistyötä.
Laajempi tietopaketti taloyhtiöiden hallituksien vastuista on kuunneltavissa kesäkuun Safetumin ja Howdenin Turvallisuustiistai-webinaarissa tiistaina 14.6. klo 09.00–10.00. Rekisteröidy maksuttomaan webinaariin täällä!
Ohessa viiden kohdan ohjeet siitä, kuinka taloyhtiön väestönsuojaa tulisi ylläpitää. Laajempi tietopaketti taloyhtiöiden väestönsuojien ylläpidosta on kuunneltavissa Safetumin Youtube-kanavalta.
Viisi vinkkiä väestönsuojan ylläpitoon:
- Hallitus vastuussa väestönsuojan toimivuudesta ja tarkastuksista
- Nostakaa pelastussuunnitelma ja varautuminen yhtiökokouksen asialistalle
- Suorittakaa väestönsuojaan tarkastukset ja tiiveyskoe yhdessä asiantuntijan kanssa
- Kirjatkaa väestönsuojan käyttöohjeet pelastussuunnitelmaan ja viestikää ne asukkaille
- Toteuttakaa huollot ja toimenpiteet säännöllisesti.
Juttu on luettavissa myös Vinkkarista 2/2022
Tilaa uutiskirjeemme!
Bralevan uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kirje sisältää asumisen hyötytietoa taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. Uutiskirjeen tilauksen voit peruuttaa milloin tahansa uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta.
*) =pakollinen tieto
Lähde: Safetum Oy