Viimeisimmät uutiset

Palju takapihalle

Haaveiletko virkistävästä vesialtaasta omalle takapihallesi? Ennen kuin ryhdyt tuumasta toimeen, ole yhteydessä isännöitsijään. Vesialtaan tai paljun asentamisessa on monta mutkaa matkassa, eikä se välttämättä ole mahdollista niin mukavaa kuin se olisikin.

Nykyään oleskellaan entistä enemmän ulkosalla, ja sisustusinnostus onkin levinnyt myös ulkotiloihin. Rivitalojen takapihoille tehdään monen näköisiä rakennelmia terasseista perkoloihin.  Aina ei pelkkä terassi riitä, vaan siihen tai sen läheisyyteen halutaan vilvoittava vesiallas.

Vesialtaaseen liittyy sen suuren vesimäärän vuoksi aina riski rakennuksille ja siksi, oli suunniteltu allas minkälainen tahansa, kiinteä tai ei, suunnitelmista tulee aina ilmoittaa taloyhtiölle. Taloyhtiö voi asettaa altaan asentamiselle ehtoja tai kieltää sen kokonaan.

Ulkoallasta suunnitellessa on hyvä huomioida ainakin seuraavaa:

Kuka omistaa takapihasi?

Juridisesti rivitalon takapihat ovat useimmiten taloyhtiön hallinnassa, vaikkakin osakkaiden käytössä. Taloyhtiön hallinnassa oleville takapihoille ei saa osakkaan toimesta tehdä mitään rakennelmia ilman taloyhtiön lupaa eikä taloyhtiö ole velvollinen perustelemaan mahdollista kieltoaan.

Jos takapiha on poikkeuksellisesti yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaan hallinnassa, on osakkaalla vapaammat kädet toteuttaa suunnitelmiaan. Silloinkin niistä pitää ilmoittaa taloyhtiölle. Taloyhtiö voi asettaa ehtoja, jottei yhteiselle omaisuudelle, rakennukselle tai rakenteille aiheudu yksittäisen osakkaan toimesta haittaa.

Altaan valinta

Palju, kylpytynnyri, uima-allas, poreallas jne. nykyään on paljon altaita mistä valita. Allasta valittaessa kannattaa kiinnittää huomioita pihan kokoon, käyttömäärään ja -tapoihin sekä siihen, mihin allas voidaan sijoittaa. Tarvitseeko allas esim. upottaa, ja onko upottaminen mahdollista. Valintaan vaikuttavat myös altaan tilavuus, lämmittäminen, puhtaanapito ja tyhjentäminen. Veden puhtaana pitämiseksi vesi voidaan joutua vaihtamaan joka käyttökerta, ellei puhdistukseen käytetä kemikaaleja tai puhdistuslaitteita.  On hyvä huomioida, että rivitaloalueille ei suositella puulämmitteistä paljua sen aiheuttamien savuhaittojen ja palovaaran vuoksi.

Altaan sijoittaminen

Allas tulee aina sijoittaa riittävän etäälle rakennuksesta, jotta vesi ei koskaan, ei edes vahingon sattuessa, valu rakennuksen alle tai rakenteisiin. Mitä isompi allas, sen kauempana rakennuksesta sen tulee olla. Näin olleen rakennuksen välittömään läheisyyteen rakennetulle terassille altaan asentaminen tai upottaminen ei ole valitettavasti mahdollista.

Altaan upottaminen

Jos allas upotetaan, tulee ennen kaivamista tarkkaan selvittää, mitä maan alla on. Taloyhtiön salaojituksia, jäteviemäreitä, sähköjohtoja, kaukolämpöputkia, sadevesiviemäreitä, kaapelointeja jne. ei luonnollisestikaan saa vaurioittaa kaivausten yhteydessä. Ne voivat vaikuttaa altaan sijoittamiseen ja siihen, onko allas ylipäätään mahdollista upottaa juuri sinun pihallasi.

Altaan tyhjentäminen

Altaan sijoittamiseen vaikuttaa merkittävistä se, miten ja mihin allas tyhjennetään. Kaikki vesi tulee pysyä omalla pihalla etäällä rakennuksista. Vesi ei saa valua naapurin pihalle eikä tulvia pihan läheisyydessä oleville yleisille kulkuväylille. Sadevesiviemäritkin on tarkoitettu nimensä mukaan vain sadevedelle eikä vesialtaiden harmaata vettä voida johtaa niihin. Jos tyhjennysvedelle ei löydy sopivaa suuntaa ja paikkaa, tulee altaan läheisyyteen tehdä imeytyskenttä, jonne vedet imeytyvät tulvimatta. Altaat tarvitsevat tilaa ympärilleen, ja pienemmillä pihoilla suurten altaiden tyhjentäminen ja riittävä suojaetäisyys rakenteisiin saattavat aiheuttaa ongelmia ja jopa esteitä altaan hankinnalle.

Altaan rikkoutuminen

Altaan mahdollinen rikkoutuminen, ja siitä aiheutuva veden tulviminen tulee huomioida jo suunnitteluvaiheessa altaan sijaintia mietittäessä. Vesi ei saa silloinkaan joutua vääriin paikkoihin kuten ei tyhjennettäessäkään.

Tarvitaanko sähköä?

Jos vettä lämmitetään sähköllä tai kyseessä on poreamme, tarvitsee altaalle saada myös sähköä. Mistä sähkö otetaan ja miten se toteutetaan, vaatii omat suunnitelmansa ja ammattilaiset sen toteuttamiseksi.

Tarvitaanko toimenpidelupaa?

Suuret altaat saattavat tarvita rakennusviranomaisen toimenpideluvan. Luvan tarve selviää oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Vedenkulutus

Millä perusteella taloyhtiössänne maksetaan vedestä? Jos käytössä on huoneistokohtaiset mittarit, ongelmia ei synny. Jokainen maksaa oman kulutuksensa mukaan. Jos vesimaksu perustuu henkilömäärään, asia saattaa olla ongelmallisempi.  Pienetkin altaat vievät jo yhdellä täyttökerralla toista kuutiota vettä.

Käytöstä aiheutuva häiriö

Allasta käytettäessä tulee noudattaa taloyhtiön järjestyssääntöjä. Ulkoa ääni kantautuu helposti naapureiden häiriöksi, ja erityisesti hiljaisuusaikoja on kunnioitettava. Altaan asentamista oletetun häiriön perusteella ei voida kieltää, mutta jälkikäteen aiheutuneeseen mahdolliseen häiriöön kyllä puututaan tarvittaessa. Osakas on vastuussa siitä, että allasta käytetään asianmukaisesti ja häiriötä tuottamatta.

Tee aina oma muutostyöilmoitus isännöitsijälle

Kun kaikki suunnitelmat ovat valmiina, tee taloyhtiösi asukassivuilla muutostyöilmoitus isännöitsijälle hyvissä ajoin, vähintään kuukautta ennen suunniteltua toteutusajankohtaa, jotta mahdollisille lisäselvityksillekin jää riittävästi aikaa. Rakennustyöt saa aloittaa vasta luvan saatuaan, vaikka naapurissa vastaava allas olisikin. Jokainen allas tarvitsee oman ilmoituksen ja luvan, koska jokainen asennus on yksilöllinen, ja suunnitelmat tulee aina tapauskohtaisesti arvioida.

Liitä ilmoitukseen selvitys altaasta, urakoitsijoista, sijoituspaikasta, suunnitelmat veden johtamisesta ja sähkötöistä sekä miten mahdolliseen altaan rikkoutumiseen ja vesivahinkoon on varauduttu. Jos sinun altaasi on taloyhtiösi ensimmäinen, kannattaa varautua siihen, että asia halutaan ottaa yhtiökokouksen käsittelyyn. Siinä tapauksessa on hyvä aktivoitua jo tammikuussa.

Kuka vastaa?

Yhtenä luvan saamisen ehdoista on vastuunjaosta sopiminen. Taloyhtiön ja osakkaan välille tehdään kirjallinen sopimus siitä, että osakas vastaa yksin kaikesta altaaseen liittyvästä: altaan ylläpidosta, korjaamisesta sekä mahdollisesta häiriöstä, ilkivallasta tai altaan taloyhtiölle aiheuttamista vahingoista. Vastuunjaosta tehdään kirjaus myös isännöitsijäntodistukseen. Vaihtoehtoisesti vastuunjaosta voidaan tehdä merkintä yhtiöjärjestykseen, jolloin erillisiä sopimuksia ei tarvita.

Huoneistoa myytäessä sopimus tulee siirtää uudelle osakkaalle. Ostajan tulee olla tietoinen, ettei taloyhtiö ole vastuussa altaasta. Muutostyöntekijä voi joutua korvausvastuuseen muutostöistään aiheutuvista vahingoista myös jälkikäteen huoneiston myytyään. Vaihtoehtoisesti altaan voi poistaa myynnin yhteydessä.

Totta vai tarua

Mitä yleisimmäksi altaat tulevat, sitä vilkkaampaa keskustelua niiden ympärillä käydään. Sosiaalinen media keskustelupalstoineen on oiva paikka kysyä ja saada vastauksia. Vastaukset eivät kuitenkaan aina ole oikeita ja siksi, jos jokin asia mietityttää, kannattaa olla ensin yhteydessä isännöitsijään. Asioista on aina helpompi sopia etukäteen kuin selvitellä jälkikäteen. Tässä muutama väittämä.

Taloyhtiö ei voi kieltää osakasta asentamasta allasta omalle pihalleen. Tarua.

Kyllä voi, jos piha on taloyhtiön hallinnassa tai asettaa asennukselle ehtoja siinäkin tapauksessa, että piha on poikkeuksellisesti osakkaan hallinnassa. Taloyhtiön kiellot ja ehdot perustuvat mahdolliseen tai todennäköiseen haittaan kiinteistölle tai muille osakkaille. Tämä koskee kaikkia osakkaan tekemiä muutostöitä.

Allas ei tarvitse lupaa, koska naapurillakin on. Tarua.

Jokaisella osakkaalla on kaikista tekemistään muutostöistä henkilökohtainen muutostyöilmoitusvelvollisuus taloyhtiölle. Osakas on henkilökohtaisesti vastuussa omista muutostöistään. Jokainen muutostyö suunnitelmineen käsitellään tapauskohtaisesti, koska jokainen altaan asennuskin on yksilöllinen, ja olosuhteet pihoilla voivat poiketa toisistaan. Luvanvaraisten töiden osalta työtä ei saa aloitta ennen taloyhtiön kirjallista lupaa.

Altaan voi asentaa, koska se ei näy naapurille. Tarua.

Altaan asennuksessa suurimpana riskinä on vesimäärän aiheuttamat vahingot rakennukselle. Sillä näkyykö allas tai ei, ei ole siihen vaikutusta. Altaan näkyminen voi vaikuttaa toimenpideluvan tarpeeseen rakennusvalvonnasta tai kielteiseen päätökseen, jos siitä katsotaan olevan muille kohtuutonta haittaa.

Minulle allas, koska naapurillakin on leikkimökki. Tarua.

Erilaiset rakennelmat eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Allas aiheuttaa erilaisen riskin kuin leikkimökki. Sama pätee parin litran suihkualtaaseen verrattuna tuhansien litrojen uima-altaaseen.

*Taloyhtiö voi vaatia luvatta rakennetun altaan purkamista. Totta.

Helsingin hovioikeus on päättänyt, että 3 000 litran allasta ei olisi saanut rakentaa rivitaloyhtiön takapihalle. Osakas pystytti betonisen ja lasikuituisen uima-allasrakennelman asuntonsa pihalle ilman taloyhtiön lupaa. Osakas vetosi siihen, että taloyhtiön hallitus oli vuodesta toiseen hiljaisesti hyväksynyt muidenkin osakkaiden muutostyöt näiden käytössä olevilla piha-alueilla. Asunto-osakeyhtiössä oli aiemmin sallittu puisten terassien rakentaminen osakkaiden käyttöön yhtiön hallinnassa oleville piha-alueille. Takapihalle oli saanut asentaa myös suihkulähteen, jossa virtasi pari litraa vettä. Osakas X:n uima-altaan taloyhtiö halusi kieltää sen suuren vesimäärän vuoksi. Uima-allas sijaitsi talon lähellä, joten taloyhtiön mielestä oli olemassa riski, että vesi voi vahingon sattuessa valua talon alle. Sekä Vantaan käräjäoikeus että Helsingin hovioikeus olivat samaa mieltä: taloyhtiöllä oli oikeus kieltää allas ja velvoittaa se purettavaksi.

*Lähde: Isännöintiliitto, Kotitalolehti

Lue lisää taloyhtiöiden isännöinnistä.

Tilaa uutiskirjeemme!

Bralevan uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kirje sisältää asumisen hyötytietoa taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. Uutiskirjeen tilauksen voit peruuttaa milloin tahansa uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta.

*) =pakollinen tieto