Viimeisimmät uutiset

Braleva taitaa uusiutuvan energian

Bralevan teknisistä asiantuntijoista löytyy monen alan osaajaa. Uusiutuvien energiaratkaisujen parissa on kunnostautunut tekninen isännöitsijä Erkki Hälikkä.

Maalämpöön kannattaa vaihtaa, mikäli tontti sen rakentamisen sallii. Takaisinmaksuaika lämmitysmuodolla on noin 10 – 15 vuotta. Maalämpöhanketta suunniteltaessa kannattaa ottaa huomioon myös esimerkiksi sähköautojen latauspisteet ja aurinkovoimala, sekä mahdollisesti myös lämmön talteenotto, ellei sellaista vielä ole olemassa.

– Otan maalämpösuunnitelmissa aina huomioon myös sähköautojen latauspisteet. Sähkökeskus ja sähkökaapelointi kannattaa toteuttaa, koska maalämpöhankkeessa pihaa kaivetaan muutenkin, niin silloin kannattaa sähkösyöttövaraukset suojaputkituksineen valmiiksi tulevia sähköautojen latausasematarpeita varten.

Taloyhtiön lämmitysenergiasta 2/3 osaa tuotetaan maalämmöllä ja 1/3 sähköllä, joten maalämpöenergiahankkeet ovat erittäin kannattavia ja ne on voitu poikkeuksetta toteuttaa siten, että yhtiövastiketta ei ole tarvinnut korottaa. Lämmityskulut vievät taloyhtiössä vuosittain noin 22 % hoitokuluista.

Talon mies hoitaa homman

Erkki on kilpailuttanut, tehnyt hankekuvauksia ja toteuttanut Bralevassa avaimet käteen -periaatteella itsenäisesti rivi- ja kerrostaloyhtiöille useita erityyppisiä maalämpöhybridihankkeita (maalämpö, lämmön talteenotto, aurinkovoimala) liitettynä älykkääseen taloautomaatioon. Hänelle on muodostunut hyvä käytännön tietämys ja osaaminen taloyhtiöiden energia-asioista, jota ei ”ulkopuolisilla” konsulteilla välttämättä ole. Asiaa auttaa hyvä yhteistoiminta isännöitsijöiden kanssa, sekä taloyhtiön teknisten tietojen ja dokumentaation hallinta.

– Konsultit eivät aina osaa ajatella hanketta taloyhtiön näkökulmasta ja yhteinen kielikin puuttuu välillä. Kun teen itse suunnitelmat, osaan ottaa huomioon kuluja, joita konsultti ei välttämättä osaa ajatella. Kustannusarvioni pitää siksi kutinsa ja takaisinmaksuaikakin on siksi oikein.

– En myöskään karkaa minnekään vaan minut saa kiinni Bralevasta, jos jokin menisi hankkeessa pieleen. Olen käyttänyt kaikissa hankkeissa tasapuolisesti vain hyvin kattavassa tarjousvertailussa pärjääviä urakoitsijoita sekä yhteistyöverkostoni asiantuntijoita.

– Olennaista on myös se, että hankkeille määritellään mekaanisten takuuasioiden lisäksi vuotuiseen kustannussäästötavoitteeseen liittyvä toiminnallinen takuu. Toiminnallisen takuuarvon toteutusta seurataan laitoksen vastaanottotarkastuksen jälkeen taloautomaation energian tuotto- ja kulutusmittauksien avulla, sekä tietysti toteutuneella vuotuisella säästöllä.

ARA avustaa hankkeita

Taloyhtiöillä on mahdollisuus saada tietyin perustein jopa 25 % avustusta kustannuksiin maalämpöhankkeessa.

– Kun taloyhtiön alkuperäinen lämmitysmuoto on ollut öljy tai maakaasu, niin taloyhtiö saa 25 % ARAn energia-avustusta, vaikka lämmitysmuoto olisi myöhemmin muutettu kaukolämpöön. Kaikkien maalämpöhybridienergiahanketta suunnittelevien taloyhtiöiden osalta kannattaa aina selvittää ARAn energia-avustusmahdollisuus, koska kaikki rakentamisvuoden jälkeen toteutetut energiatehokkuutta parantavat hankkeet huomioidaan avustuspäätöksessä.

On hyvä kuitenkin muistuttaa, että maalämpöenergiahanke kannattaa aina myös ilman erilisiä avustuksia.

– Maalämpöenergiahanketta miettiviä taloyhtiöitä kehottaisin etenemään mahdollisimman nopeasti, kaukolämmön hinnan ja mm. Covid-19 epidemiasta johtuvien hintojen nousupaineiden vuoksi ja siksi, että avustuksia saa nykyisin kriteerein, jos energia-avustushakemus on jätetty vuoden 2022 loppuun mennessä.

Olen laskenut, että toteuttamani Bralevan asiakkaiden energiahankkeet ovat säästäneet tähän mennessä 1 M tonnia hiilidioksidipäästöjä

Maalämpö on ympäristöystävällistä energiaa, joka varmasti nostaa myös taloyhtiön osakkeiden arvoa.

– Olen laskenut, että toteuttamani Bralevan asiakkaiden energiahankkeet ovat säästäneet tähän mennessä 1 M tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Linjasaneerauksen suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon maalämpöhybridivaihtoehdot, maaviileä jäähdytys ja taloautomaatiokokonaisuus, koska se on kaikkein edullisinta näin tehtynä ja parantaa kustannustehokkaasti merkittävästi asumismukavuutta ja asuntojen jälleenmyyntiarvoa.

– Minut voi pyytää tekemään hankesuunnittelua, niin katsotaan taloyhtiöllenne sopivin vaihtoehto. Kun taloyhtiön hallitus päättää selvittää maalämpöhankkeen kannattavuuden, voidaan uusi energiahanke ottaa käyttöön noin 12 kuukautta myöhemmin.

Lue lisää sähköautojen latauspiste- ja maalämpöhankkeesta, jossa Erkki on ollut myös mukana

Juttu on julkaistu Vinkkari-asiakaslehdessämme syksyllä 2021, lehden pääset lukemaan täältä