Viimeisimmät uutiset

Näin voit ehkäistä tulipalojen syttymistä

Turvallisuus on sekä oikeus että velvollisuus. Pelastuslain mukaan jokaisella ihmisellä on vastuu siitä, ettei omalla toiminnallaan vaaranna toisten tai omaa turvallisuutta. Tulipalot eivät tapahdu sattumalta. Ihminen aiheuttaa itse noin 50 % tulipaloista.

On helpompi estää tulipalo kuin sammuttaa se. Siksi on tärkeää tietää, mikä paloja aiheuttaa ja tunnistaa vaaratekijät omasta lähiympäristöstä. Tulipalo saa usein alkunsa valvomattomasta ruoanlaitosta, varomattomasta tulen käsittelystä, huolimattomasta tupakoinnista tai lasten tulitikkuleikeistä. Sähkölaitteestakin alkanut palo on huomattavasti useammin ihmisen kuin laitevian aiheuttama. Myös oma riskinotto vaikuttaa paljon paloturvallisuuteen. Huolimaton tupakointi yhdistettynä humalahakuiseen alkoholin käyttöön on merkittävä riski.

TORJU 10 YLEISINTÄ TULIPALON SYTTYMISSYYTÄ:

Sijoita valaisin ja muut kuumenevat sähkölaitteet niin, että ne eivät aiheuta palovaaraa. Huolehdi riittävästä suojaetäisyydestä ja ilmankierrosta sähkölaitteiden ympärillä Vie vioittunut laite tai rikkoutunut sähköjohto heti huoltoon alan ammattilaiselle. Älä korjaa sitä itse.

  • Älä koskaan jätä ruokaa yksin liedelle kypsymään
  • Säilytä tulentekovälineet poissa lasten ulottuvilta, esimerkiksi lukollisessa laatikossa
  • Älä jätä pesukonetta käymään yksikseen. Näin minimoit sekä palo- että vesivahingot
  • Sijoita kynttilät harkiten ja sammuta ne aina, jos olet viimeinen huoneesta poistuja
  • Vältä tupakointia sisällä. Jos torkahdat, tupakka sytyttää helposti tulipalon
  • Älä kuivata pyykkejä löylyhuoneessa tai lämmittimien päällä
  • Varmista riittävät tulisijojen suojaetäisyydet. Estä takasta kimpoavat kipinät suojaverkolla tai -luukuilla
  • Siirrä kuuma tai lämmin tuhka vain syttymättömään astiaan. Nuohouta tulisija ja savuhormi säännöllisesti.

TALOYHTIÖN PALOTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA

Hallitus ja isännöitsijä vastaavat, että talon turvallisuusjärjestelyt ovat vähintään määräysten mukaiset. Hallituksen avuksi voidaan nimetä turvallisuusvastaava.  Asukkaat huolehtivat kotiensa palovaroittimien toimintakunnosta ja ehkäisevät parhaalla mahdollisella tavalla tulipalon syttymisen.
Tutustu taloyhtiösi ilmoitustaululla olevaan kiinteistön yleiseen turvallisuusohjeeseen. Mikäli taloyhtiölläsi on pelastussuunnitelma, löydät se asukassivuilta.

Kirjaudu asukassivuille

Tilaa uutiskirjeemme!

Bralevan uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kirje sisältää asumisen hyötytietoa taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. Uutiskirjeen tilauksen voit peruuttaa milloin tahansa uutiskirjeestä löytyvän linkin kautta.

*) =pakollinen tieto